Sotaa suorana lähetyksenä kaikilta kanavilta

Huonoja uutisia on riittänyt maailmalta: Libyan sota tunkee tajuntaan kaikkialta, ja Japanin katastrofin tunnelmat ja jälkiseuraukset vyöryvät eteemme kaikilta kanavilta. Kun vielä lähipiirin parissakin ystäväperheessä eletään vaikeita aikoja, alkaa tuntua painostavalta.

Juuri silloin pitää muistaa hengittää ja palauttaa mieleen, että tässä ja nyt minulla ei ole mitään hätää.

Ymmärrän kyllä, miksi palvelevat puhelimet ruuhkautuvat katastrofien aikaan. Ihminen saa muistutuksen siitä, että kaikkea ei voi hallita ja mitä tahansa voi tapahtua. Omat voimat tuntuvat minimaalisilta, kun mediatsunami vyöryy ylitsemme paniikkia lietsovin otsikoin ja sieluun syöpyvin kuvin.

Juuri silloin pitäisi irrottautua netin taikapiiristä, sulkea televisio ja lukea valikoiden.

Eikä se tarkoita silmien ummistamista, vaan oman pienen mielenrauhan suojelemista, jotta jaksaisi sitten ottaa vastaan, tuntea myötätuntoa ja auttaa siinä missä voi. Jos voi. Kaikkia ei voi. Kunpa edes lähimpiään voisi.

Advertisements

Tietoja Ritva Rajander-Juusti

yrittäjä, tutkimusammattilainen, bloggaaja.
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Sotaa suorana lähetyksenä kaikilta kanavilta

  1. Anne sanoo:

    Arabimaihen demokratia mielenosoituksian olen osannut odottaa ja nyt se viimmein alkoi. Demokratia ei arabia maissa ole yhtään sillä tasolla mitä se on länsimaissa.
    On mielenkiintoista nähdä mitä se tuo arabia maiden kehitykseen. Miten naisten oikeudet toteutumat muslimimaissa missä äärimuslimit vaativat naisten śahia-lakia.
    Mustiin pukeutuneita naisia näkee ihan päivittäin täällä Helsingissäkin, sillä arabit ovat jäädäkseen tänne Suomeenkin ja olen yllättävää, että sen mustan kaavan alla ei ole arabinaisen vaan ihan supisuomalainen nainen.

    Japanin tilanne oli myös odotettavissa. Tokyossa on jo monet vuodet tapahtunut maanjäristyksiä ja Tokyota on sanottu ”Kuolleeksi Kaupungiksi”. Nyt me saamme nähdä miten tämä toteutuu, eikä meidän lapset. Tulevaisuus on täällä.

  2. Ritva Rajander-Juusti sanoo:

    Anne, niin varmaan on että arabimaiden levottumuuksien siemenet on kylvetty jo paljon ennen meidän aikaamme. Luonto on sitten luonto ja sille ei mitään voi, enkä oiken pidä siitäkään, että esimerkiksi maanjäristysten uhkaa paisutellaan tyyliin ”eräänä päivänä San Fransisco tuhoutuu”. Isoja mullistuksia, mutta luonnon edessä ei oikein osoittaa syyttävällä sormella ketään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s