Palkatonta saikkua uupuneille

Viime päivinä on uutisoitu Tampereen kaupungin päätöksestä olla maksamatta palkkaa työuupumuksen vuoksi myönnetyille sairaslomille. Päätös lienee voimassa olevien lakien ja säännösten mukainen, mutta antaa kuitenkin aihetta jatkopohdiskeluun.

Nythän tilanne on se, että pelkkä työuupumusdiagnoosi ei Kelan mukaan oikeuta sairauspäivärahan maksamiseen. Kun työntekijä menee lääkäriin uupumusoireiden vuoksi, lääkäri tekee diagnoosin ja arvion sairasloman tarpeellisuudesta. Jos oireet antavat uupumuksen lisäksi aihetta myös muuhun diagnoosiin, kuten masennukseen, nämä kirjataan sairauslomatodistukseen, jolloin tuloksena on palkallinen sairausloma, josta työnantajalle korvataan Kelan päivärahaa vastaava osuus.

Jos kyseessä on pelkkä uupumusoireisto, jää työnantajan eli esimiehen päätösvaltaan, onko sairausloma palkallista vai palkatonta. Näiden käytäntöjen ja kriteerien yhtenäistämisestä ja tasapuolisen kohtelun varmistamisesta on ollut Tampereellakin kysymys.

Lääkärille jää ammatillista harkintavaltaa diagnoosin suhteen, ja olen kuullut tilanteista, että lääkäri helposti kirjoittaa uupumusdignoosin oheen jonkin lääketieteellisesti selkeämmän, kuten masennusdiagnoosin, jos oireet siihen viittaavat, saatesanoilla, että ”näin varmistamme Kelan päivärahan”. Tämähän on tietysti pitkällä tähtäyksellä kestämätön tilanne, ja johtaa näennäiseen masennuksen määrän lisääntymiseen tilastoissa.

Oman kokemukseni mukaan ihminen, joka menee työterveyslääkärille uupumusoireiden vuoksi, on jo melko finaalissa asian kanssa. En usko, että uupuneen leimaa halutaan ihan laiskuuttaan ottaa otsaan, vaan taustalla on useimmiten pitkään jatkunut ja vaikea tilanne, johon täytyy puuttua.

Mutta käykö tässä lopulta niin, että kun tunnollinen työntekijä uupuu ja joutuu palkattomalle saikulle, hän todellisuudessa joutuu maksamaan omasta pussistaan takaisin niitä hyötyjä, jotka ovat menneet työnantajan hyödyksi hänen uupumukseen johtaneen uurastuksensa tuloksena?  Jos taas mennään siihen suuntaan, että uupuneet eivät uskalla hakea apua työterveyslääkäriltä taloudellisista syistä, mihin hoitamattomat uupumuksen lopulta johtavat? Ainakin suuriin sairaalakuluihin tai surullisemmillaan tilanteisiin, joita on jouduttu ratkomaan France Telecomissa ja Foxxconissa.

Advertisements

Tietoja Ritva Rajander-Juusti

yrittäjä, tutkimusammattilainen, bloggaaja.
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

3 vastausta artikkeliin: Palkatonta saikkua uupuneille

  1. Maria Laitinen sanoo:

    Tämän pitäisi viimeistään todistaa, että työnantajalle ei kannata antaa itseään 110-prosenttisesti!

  2. Itse tuossa tilanteessa olleena en voi kuin olla kiitollinen lääkärille, että nimenomaan kirjoitti masennusdiagnoosin! Toki masennustakin oli mukana. Pitkäaikainen stressi ja henkinen uupuminen ovat fyysisestikin vaarallisia asioita, joista saa maksaa esim. kroonisena unettomuutena, erilaisina ruokayliherkkyyksinä ja muina hankalina oireina. Pahimmillaan jatkuva stressitila aiheuttaa vakavia autoimmuunisairauksia, elimistö ei kestä jatkuvaa stressiä. Eikä uupumisesta toivuta hetkessä, vaan se vie vuosia.

    Mielestäni palkan epääminen noin vakavan tilan vuoksi, jota voi verrata sairauteen on vähintäänkin kyseenalaista. Ei uupunut toivu hetkessä, vaikka työoloja tai työmääriä parannettaisiin, eli kyseessä on epäterve krooninen epänormaali tila, johon kuuluu parantuminen ja toipuminen. Siten se tulisi mielestäni lukea muiden sairauksien joukkoon.

    Ei kukaan sano aikuisiän diabeetikollekaan, että et sä saa hoitoa tai korvauksia etkä ole oikeasti sairas, koska olet itse aiheuttanut sairautesi huonoilla elintavoilla ja ylipainolla. Mutta uupunutta syyllistetään omasta tilastaan, vaikka uupuminen on luonnon terve reaktio epänormaaliin ja vaaralliseen tilanteeseen. Ihan samoin kuin kroppa prakaa, jos sitä kohdellaan huonosti.

    • Ritva Rajander-Juusti sanoo:

      Kiitos Pellon pientareella hyvästä kommentista. Onneksi on viimeinkin alettu puhua myös siitä, mitä pitkäkestoinen stressi aiheuttaa elimistössämme. Kyllähän tutkimuksissa on myös näytetty, että työuupumus on nimenomaan työperäinen sairaus, joten kyllä minusta sitä pitäisi kohdella edes sairautena, jos ei suorastaan työperäisenä ammattitautina.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s