Astioiden omistamisen järjellisyydestä

Saituri latasi täyslaidallisen keittiön astioiden ja työvälineiden hankinnan irrationaalisuudesta:

Harvemmin jäädään tosissaan miettimään tarvitaanko tosiaan sitä uutta ekstravahvaa ja aidolla lasikipolla varustettua tehosekoitinta, vai ajaisiko jo keittiön seinällä kyhjöttävä sekoitin saman asian… jos sitä vain ryhtyisi ylipäätään käyttämään? Onko uuden halu todella tarvetta, vai nimenomaan vain uuden halua?

Hankintahetkellä on helppo perustella itselleen esimerkiksi popcornikoneen tai lämpimien voileipien valmistushärpäkkeen hankinnan, koska mielikuva niiden teosta on niin ihana ja houkuttava.

Aivan jokainen meistä kuitenkin tietää, että suurin osa näistä laitteista on totaalisen turhia.

Suurin osa keittiökoneista ei ole turhia pelkästään siksi, että ensimmäisen käyttöviikon jälkeen ne jäävät kaapin pohjalle pölyttymään

Tunnistan tyypin. Kun harrastaa kokkaamista ja tykkää välillä keskitä ystäviä, kamaa, kuten astioita on tupannut kertymään. Ja kuten Saiturikin totesi, jossain vaiheessa se alkaa muodostaa tilankäytöllisen ongelman. Nyt olen saanut hamstraushalujani jo hallintaan, ja huomaan, että muutamalla hyvällä perustyövälineellä saa aikaan saman kuin kaikenlaisilla härpäkkeillä, ja yleensä vähemmällä vaivalla. Ei ne huippukokitkaan tarvitse juuri muuta kuin yhden hyvän veitsen ja leikkuulaudan sekä kattilan ja kasarin, kulhon ja vispilän. Ei siis leipäkonetta, kananmunanviipaloijaa, sitruunanpuserruskonetta tai veitsenteroituskonetta.

Saituri pohdiskelee myös tarpeellista astioiden määrää. Määrää olennaisempi on mielestäni valita sellaisia astioita, jotka ovat mahdollisimman monikäyttöisiä. Mieluummin isompi sarja samanlaisia lautasia kuin neljää erilaista sarjaa, jossa mikään ei sovi mihinkään. Aterimet ja lasit samaa sarjaa, tai muuten yhteensopivia.  Kaikenlaiset yhteen tarpeeseen suunnatut kattaustavarat, kuten vaikka rapulautaset, vievät 11,5 kk kaapissa tilaa olematta hyödyksi. Miksi et sen sijaan hankkisi kunnollisia valkoisia lautasia ja loisit raputunnelman muulla kattauksella, kuten pöytä- ja lautasliinoilla ja rapukaulureilla?

Minun heikko kohtani ovat olleet keittokirjat. Omistan niitä edelleen 89 kappaletta, ja se on asia jossa ei ole mitään järkeä, sillä useimmat kiinnostavat reseptit löytyvät nykyisin helpoiten netistä. Kesällä siivosin niiden hyllyn (todella, ne vaativat keittiöön oman kirjahyllynsä) ja päätin laittaa kierrätykseen muutaman, mutta silti perikunta tulee kiroamaan sinä päivänä kun minusta aika jättää ja se saa kirjat harmikseen. Niistä on vaikea luopua, koska ne kantavat mukanaan muistoja matkoilta ja hyvistä hetkistä.

Advertisements

Tietoja Ritva Rajander-Juusti

yrittäjä, tutkimusammattilainen, bloggaaja.
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

6 vastausta artikkeliin: Astioiden omistamisen järjellisyydestä

  1. Linnea sanoo:

    Hei! Löysin tälle uudelle areenalle. Selkeää, viihtyisää. Huomasin tuon kirjasi, onneksi olkoon!

    • Ritva Rajander-Juusti sanoo:

      Hei Linnea, ja tervetuloa peremmälle ja keskustelemaan!

  2. Ihanaa, että sinulla on 89 keittokirjaa. Sen rinnalla omat noin 30 tuntuvat vielä järkevältä määrältä 🙂 Olen samaa mieltä astioden monikäyttöisyydestä ja sitten vielä jos ovat kaikki mikron- ja konepesunkestäviä, niin ei tarvitse arpoa käytön kanssa.

    • Ritva Rajander-Juusti sanoo:

      Hei Kodinkuningatar, anteeksi että kommenttisi julkaistaan vasta nyt, se oli jotenkin päätynyt roskaposteihin josta sen vasta nyt bongasin! Kurkkasin sinunkin blogiisi, täytyy lueskella se läpi ajatuksen kanssa.

      Aiotko vielä jatkaa keittokirjakokoelmasi täydentämistä?

  3. noh sanoo:

    Tosin, huippukokeilla on aina huipputerävät veitset – poikkeuksetta. Jos siis teroituspuikko ei pysy hyppysissä tai ei ole aikaa ja rahaa kiikuttaa veitsiään jatkuvasti ammattilaisen teroitettavaksi, on (ehkö kympin maksava) veitsenteroituskone todella tarpeellinen sijoitus. Kysehän on veitsien huollosta niiden käyttöiän huiman pitenemisen avuksi.

    • Ritva Rajander-Juusti sanoo:

      Hei Noh, varmasti totta mitä sanot. Muistaakseni ajattelin kirjoittaessani juurikin erilaisia sähköhärpättimiä turhanlaisian teroitusvälineinä, kun olen näissäkin perinteisemmän menetelmän, esim. teroituspuikon kannattaja. Hyvistä veitsistä kannattaa pitää hyvää huolta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s