Tiivistahtinen elämä uuvuttaa nuoria, juurettomuus luo väkivaltaa

Taiteilija Maunu Tarkkasen öljyvärityö Väkivalta 6

Media on ottanut vinkistä vaarin ja kutsuu nyt Viikin koulukiusaamistapausta sen oikealla nimellä, väkivallaksi. Näin ainakin Hesarin otsikossa (sivu A8) tänä aamuna. Tämä on minusta tervettä kehitystä, sillä väkivallasta näissä tapauksissa on selkeästi kysymys. Kiusaajia on suojeltu hienotunteisesti viimeiseen asti, jolloin asioihin on vaikeaa puuttua. Ehkä tämänkaltaisella uudella avoimuudella voidaan uudistaa myös näitä asetelmia. On hyvä, että väkivallan uhriksi joutunut tyttö sai äänensä kuuluviin, vaikkakin nimettömänä. Sympatiani ovat kokonaan hänen puolellaan, ja olen iloinen, että hänellä on välittäviä ystäviä tukenaan, kaikilla kiusatuilla ei suinkaan ole.

Jutussa haettiin syytä Viikin väkivaltaan alueen nuorten juurettomuudesta, joka johtaa jatkuvaan paikan hakemiseen vaihtuvissa yhteisöissä. Viikki lienee vain jäävuoren huippu, sillä tällaisia alueita on maassamme paljon.

Varsinkin tyttöjen elämä muodostuu nykyisin raskaista ristipaineista. Tämä tuli selväksi myös saman lehden sivulta A7, jossa puhuttiin siitä, kuinka tiivistahtinen elämä uuvuttaa nuoren. Jutussa haastattellun abin Karoliina Korvuon mukaan on  vaikea löysätä, jos on tottunut kiireiseen elämänrytmiin. Onneksi ainakin hän näyttää saaneen elämäänsä aikaisempaa enemmän hallintaansa, vaikkakin vasta terapian jälkeen.

Miten osaisimme luotsata jälkikasvuamme kohti juurevampaa ja kohtuullisempaa elämäntapaa, jossa toisten ihmisten arvostaminen ja koskemattomuus olisi itsestäänselvää?

Advertisements

Tietoja Ritva Rajander-Juusti

yrittäjä, tutkimusammattilainen, bloggaaja.
Kategoria(t): Yleinen Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s