Luopumisen tuskattomuudesta

Luen parhaillaan rinnakkain kahta hyvin kiehtovaa kirjaa. Toinen on Joe Dominguezin ja Vicky Robinin ”Your Money or Your Life”, jonka ensimmäinen painos on julkaistu jo 1992 ja käsissäni oleva toinen painos 1999. Tuo kirja kertoo valinnoista, joita voimme tehdä vapaaehtoisesti siksi, että meille, perheellämme, yhteisöllämme ja maailmallamme olisi parempi olla.

Toinen kirja on katolisen munkin, Thomas Mertonin, päiväkirjamuotoinen elämänkerta Hiljainen elämä, jossa Merton kuvaa koskettavalla tavalla sitoutumistaan yksinäisyyteen, luostarissa kirjoittavan erakon elämään keskellä 1960-luvun amerikkalaisen yhteiskunnan murroskautta.

Molemmat kirjat puhuttelevat, erityisesti ne kohdat joissa puhutaan luopumisesta. Domiguez ja Robin kuvaavat luopumista vapaaehtoiseksi, pakottomaksi prosessiksi. Kun joku asia elämässämme ei tee meille hyvää tai vie meitä haluamaamme suuntaan, on tullut aika antaa sen mennä. Ei tarvita muuta kuin se, että tiedostamme asian, ja sen jälkeen huomaamme tuon tiedostetun vaikuttavan jokapäiväisiin päätöksiimme. Kun toistamme uutta tapaa riittävän monta kertaa, siitä alkaa tulla tottumus.

Kerronpa esimerkin. Olen tämän syksyn ajan vienyt Kuusivuotiaan aamuisin päiväkotiin useimpina aamuina kävellen. Tiedostin kesän lopussa, että on järjetöntä käyttää autoa tuohon alle kilometrin matkaan, jonka lähes yhtä nopeasti kävelee. En asettanut mitään rajoja päätökselleni, lähdin vain kokeilemaan asiaa päiväkodin alettua elokuussa.

Ensin vain yksi kerta viikossa, sitten kaksi, nyt jo neljänä aamuna taivallamme jalkaisin pienen reppuselkäpojan kanssa tuon matkan. Enää en halua luopua siitä. Samalla kun saan oivallisen opetuksen siitä, kuinka pienetkin asiat voivat matkan varrella olla kiinnostavia, olen saanut huikeita keskusteluhetkiä lapseni kanssa, ja tunnen hänen maailmaansa hitusen paremmin. Lisäksi saan aamuuni pienen virkistävän happihyppelyn ja säästän auton lisäksi myös luontoa.

Mutta en myöskään, kuten Dominguez ja Robin muistuttavat, hyödy siitä, että kannan syyllisyyttä ja huonoa omaatuntoa siitä, että joinakin aamuina, aikataulun tai sään tai muiden syiden niin vaatiessa, pakkaan lapsen autoon ja hurautan päiväkotiin.

Mertonin haasteet olivat paljon suuremmat. Hän kipuilee maailmasta luopumisen kanssa vielä elettyään neljännesvuosisadan luostarissa. Merton kuvaa sitä, minkä menettäminen lienee ihmiselle ja ihmisyydelle kaikkein tuskallisinta: inhimillisen vuorovaikutuksen, lähimmäisyyden, toisen ihmisen kanssa koetun ykseyden. Mutta hänen maailmassaan oli jotain vielä suurempaa, jonka vuoksi hän oli valmis luopumaan jopa muista ihmisistä elämässään.

Advertisements

Tietoja Ritva Rajander-Juusti

yrittäjä, tutkimusammattilainen, bloggaaja.
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s