Timanteiksi tiivistyviä hetkiä

Tänä iltana istun mökin tuvassa sohvalla ja tuijotan ulos ikkunasta, jossa taivas erottuu vielä hetken hivenen vaaleampana kuin muu maisema. Pöydällä palaa kynttilä, olen täällä yksin.

Tulin tänne kirjoittamaan pariksi päiväksi. Nämä miniretriitit poissa maailmasta saavat usein pohtimaan kiinnostavia asioita. Tänään olen ajatellut tavoitteita ja niihin sitoutumiseen tarvittavaa uskallusta. Yksi haave alkaa vähitellen ottaa konkreettista muotoa. Olen tutkinut sitä eri puolilta, palastellut ja pohdiskellut, ja siitä on nyt tulossa haaveen sijasta tavoite. Silti siihen sitoutuminen pelottaa, vaikka kyseessä on hyvä ja onnellinen asia. Pelottavaa on tavoitteen koko ja se, että kyseessä on minulle uudenlainen asia.

Haaveena alkoi tämä minun yksinkertainen elämäni, muuttui tavoitteeksi ja nyt sitten elän sitä. Täällä, poissa normaalirutiineista, yksinkertaisuuden arvo korostuu vielä tavallista enemmän. Ruoka maistuu paremmalta, saunan lämmittämiseen voi keskittyä kuin meditaatioon, alan taas arvostaa pieniä kauniita yksityiskohtia.

Tullessani mietin, mikä on eniten muuttunut. Ehkäpä suhteeni aikaan. Opettelen varjelemaan omaa aikaani, opettelen sanomaan ei ja sammuttamaan puhelimen, silloin kun haluan olla rauhassa. Opettelen joustavaan ajankäyttöön, tekemään työtä ja harrastamaan silloin kun on sen aika, yhdistäen pieniä palasia joustavasti päiviksi ja viikoiksi. Tämä on ollut uutta niin monen 9-17-kellotusvuoden jälkeen.

Toinen iso muutos on sen tajuaminen, että tavaroiden haluaminen ja tarvitseminen ei ole sama asia. Haluamisesta eroon pääsemiseksi pitää osata erottaa milloin haluaa ja milloin tarvitsee. Sen mitä tarvitsee, voi hyvällä omallatunnolla ostaa kunnollista ja laadukasta, kun jättää kaupan hyllyyn ne tavarat, joita vain haluaa.

Haluamisen ja tarpeen rajat ovat jokaisella omanlaisensa ja muuttuvat ajan myötä. Äitiyslomalla tarvitsin ja halusin erilaisia asioita kuin virkanaisena tai yksityisyrittäjänä.

Tähän loppuun pieni sitaatti. Luin äsken mökkipaikkakunnan lehdestä Itä-Uusimaasta Mika Waltarin uudelleenjulkaistun haastattelun, joka oli tehty vuonna 1978, kirjailijan viimeisenä mökkeilykesänä hänen Pernajan-huvilallaan lähestyvän 70-vuotispäivän kunniaksi.

”Oman ohjelmansa Waltari tiivisti inhimillisyyden, suvaitsevaisuuden ja kauniin turhuuden ihanteisiin. – Kauniilla turhuudella tarkoitan kaikkea sitä, jota ilman ihminen voi elää, mutta jota ilman elämä ei olisi paljon elämisen arvoista, Waltari toteaa”.

Tuota kauniin turhuuden ja turhuuden välistä hienonhienoa rajaa koen olevani etsimässä omalla tavallani, tässä ja nyt, tummuvaa syksyiltaa katsellen.

Advertisements

Tietoja Ritva Rajander-Juusti

yrittäjä, tutkimusammattilainen, bloggaaja.
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s