Nuo ihanat joutilaat naiset

Mari Koo pohti sitä, missä ovat joutilaisuuden puolesta puhuvat naiset. Todellakin, havahdun, näinhän on. Mieleeni tulee vain yksi, Corinne Maier, jonka kyynis- ironinen railakas pamftetti Tervetuloa laiskuus (2004) sai julkaisumaassaan Ranskassa aikaan kiivasta keskustelua. Kirjan alaotsikkona on ”Taidosta ja välttämättömyydestä tehdä työssä mahdollisimman vähän”. Siteeraan erästä arviota tästä (kylläkin hieman kieli-poskella -tyyliin kirjoitetusta) laiskottelun käsikirjasta:

She writes for a group of people who no longer believe that work is the path to personal fulfilment. ”It is de rigueur to claim you work because ’your job interests you’ and even if in reality everyone is only there to pay the bills at the end of the month, it is a complete taboo to say so,” she says. ”One day I said in the middle of a meeting that I could only be bothered to turn up in order to put food on the table: there was 15 seconds of absolute silence during which everyone looked agonized.”

Meille keskiluokkaisille keskijohtoon kuuluville keski-ikäisille (-ikäistyville) on lapsuuden saduista alkaen opetettu, että huoleton heinäsirkka kokee karvaasti laiskuutensa seuraukset. Mutta kun työn mielekkyys on hukkunut työelämän epävarmaan hetteikköön, vastavoimaksi on muodostunut ikäänkuin italialainen lakko. Siinähän ollaan töissä mutta hidastellaan juuri sen verran, että pakollisimmat työt tulevat tehdyksi, mutta ei yhtään enempää. Tai sitten lähdetään pois leikistä, jossa ei ole enää kivaa, keksitään omat leikit tai uudet leikkikaverit.

Mutta näistä keisarin uusista vaatteista ei saa puhua ääneen, ellei halua leimaa otsaansa.

LAISKA!

Heinäsirkat vain soittelevat viuluaan, kirjoittelevat blogeihinsa ja kirjoihinsa joutavia ja kyseenalaistavat vielä kansantalouden ikuisen kasvun ihmeenkin. Lamankin ne saavat aikaan, kun rohkaisevat ihmisiä olemaan kuluttamatta tarvettaan enempää! Maksaakohan ne edes verojaan?

Niillä on kuitenkin jotain arvokkaampaa: AIKAA. Mari Koon sanoin:

On aikaa ajaa polkupyörällä, joten ei tarvitse autoa alleen. On aikaa laittaa ruokaa kotona, niin voi panostaa edulliseen kasvissyöntiin. On aikaa roikkua netissä tai lukea kirjoja, perehtyä työhommiin niin, että itsekin on tyytyväinen lopputulokseen, makoilla aamulla pitkään sängyssä eikä tarvitse riuhtaista itseään heti ylös herätyskellon avulla. On aikaa olla yksin ja ystävien kanssa.

Ja ne saattavat siksi saada aikaan enemmän ja parempaa tulosta kuin avokonttorin muurahaiset. Kun työtä voi tehdä häiriöttömästi, levänneenä ja luovassa mielentilassa, voi kolmessa tunnissa saada aikaan sen, mihin ”oikeissa töissä” voi mennä koko päivä. Joutilaisuus, rikkoutumaton aika on ehdoton edellytys luoville ideoille ja innovatiivisuudelle. Ja näyttää niillä heinäsirkoilla ihan oikeasti olevan joskus kivaakin, kun loikoilevat sängyllä ja pohtivat joutilaisuuden syvintä olemusta.

Advertisements

Tietoja Ritva Rajander-Juusti

yrittäjä, tutkimusammattilainen, bloggaaja.
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s