Lisää hitaudesta ja hiljaisuudesta

Mieleni jäi askertelemaan ja viipyilemään edellisen postauksen aihepiireihin, ja koska flunssan nujertamana pohdiskeluihin on ollut rauhallista aikaakin, niin kirjaan joitain tännekin ylös.

Itselleni avain hitauteen ja hiljaisuuteen on keskittyminen. Huomaan usein tekeväni normaaleja rutiineja ikäänkuin ”automaattiohjauksella”, nopeasti, niihin keskittymättä, samalla kun mieli askertelee ihan muissa kuvioissa. Jälkeenpäin on vaikea edes sanoa mitä tuon automaation aikana tuli tehtyä tai jäi tekemättä (”otinko minä todella sen silitysraudan töpselin seinästä???).

Jossain vaiheessa kokeilin noiden tavallisten askareitten tekemistä korostetun hitaasti ja tiedostaen kaiken sen jota teen. Silloin arkinenkin askare muuttuu mielenkiintoisella tavalla, ja mieleen tulee rauhallinen, kiireetön ja keskittynyt tunnelma. Suosittelen kokeilemaan.

Hitaus on kiireentunteen puutetta, ja ajan ja tehtävän arvostamista niin, että varaa kullekin asialle riittävän pitkän ajan. Minä henkilökohtaisesti inhoan myöhästymistä (omaa ja muiden), ja siksi yritän olla ajoissa tapaamisissa. Usein tämä johtaa siihen, että olen paikalla ennen muita, mutta minulle se antaa mahdollisuuden rauhoittua ja keskittyä ennen uuden tilanteen kohtaamista, virittäytyä rauhassa paikkaan ja ihmisiin. Pidän tuosta tunteesta, sillä silloin tuntee olevansa tilanteen tasalle.

Eräässä keskustelussa viime päivinä pohdin sitä, mitä on rentoutuminen. Tulimme keskustelukumppanin kanssa siihen tulokseen, että ainakin se on vaatimusten poissaoloa. Kun kukaan ei halua minulta mitään, kun kukaan ei odota jotakin suoritusta, vaan saan itse olla rauhassa itseni kanssa, kykenen rentoutumaan. Silloin voi tietysti olla myös (hyvässä) seurassa.

Nyt lähden juomaan kuumaa mehua flunssan nujertamiseksi…

Advertisements

Tietoja Ritva Rajander-Juusti

yrittäjä, tutkimusammattilainen, bloggaaja.
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s