Teknologia, ihminen ja mielikuvitus

Siis nyt tää olis ihan niinku että WAU!

Onko teille koskaan käynyt niin, että menette johonkin seminaariin kuuntelemaan jotain esiintyjää, joka osaa pukea sanoiksi jotakin sellaista, joka jälkeenpäin kuultuna kuulostaa erittäin oikeaanosuvalta, ja jota ehkä itsekin olette hämärästi aavistelleet, mutta ette mitenkään ole osannut aikaisemmin muuttaa sanoiksi ja lauseiksi?

Mulle kävi niin tänään Forum Viriumin tilaisuudessa kuunnellessani Alexander Manua. Aiheena oli ”100 % service design”. Mulle se oli 100 % engaging experience!

Teknologian (toimivassa) kaupallistamisessa ei ole lainkaan kysymys teknologista, vaan ihmisen perustavaa laatua olevasta tarpeesta viestiä ja tulla kuulluksi. Pelkkää teknologiaa ei voi kaupallistaa, mutta tuntemalla ihmisen inhimillisen käytäytymisen ja sen perustan ja luomalla sille pohjalle kokemuksen, voidaan luoda pysyvää arvoa.

Do you hear me? Tämän vuoksi me bloggaamme, koska haluamme kertoa itsestämme ja mielipiteistämme maailmalle ja tulla kuulluksi ja ymmärretyksi. Tämän vuoksi me linkkaudemme, laittaudumme Facebookiin tai jaikuilemme (jaikutamme?). Nämä ovat niin menestyksiä siksi, että ne auttavat ihmisiä saavuttamaan oman päämääränsä, kuulluksi tulemisen. You must become a media for satisfaction of people’s goals! Ja kaiken avain on mielikuvitus!

Tää on edelleenkin niinku ihan fiiliksissä!

Kiitokset Kirjoittavalle Ystävälle kutsusta! Osui ja upposi.

Advertisements

Tietoja Ritva Rajander-Juusti

yrittäjä, tutkimusammattilainen, bloggaaja.
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s