Onnesta ja yrittäjyydestä

Eero kommentoi edellistä ja käväisin blogissaan katsomassa tuoreimman videobloggauksen onnentunteesta ja ruskasta. Hän viittasi Sampo Pankin viimeviikkoiseen yrittäjätutkimukseen, tarkemmin siitä voisi lukea myös täältä. Tuoretta ja tervetullutta tunnistaa tämäkin aspekti yrittäjyydessä, usein painotetaan vain sitä toista puolta: huono palkka, pitkät päivät ja vaikea löytää sopivia tyyppejä töihin.

Jos joku tahtoo lukea lisää Jorma Sipilän ajatuksia elämäntyyliyrittäjyydestä, niitä löytyy esim. täältä.

Tuttava- ja ystäväpiiriin kuuluu joitain (nais)yrittäjiä, jotka kaikki tekevät ajoittain paljon (liikaa) töitä, mutta osaavat myös vastapainoksi pitää lomansa ja nauttia vapaistaan silloin kun on niiden aika. Tähän itsekin pyrin, jos tuon ison askeleen otan.

Epävarmuus ja vahva usko tulevaisuuteen vaihtelevat, tietenkin. Onhan toisessa vaakakupissa jo kohtalaisen pitkä ja monia hyviäkin hetkiä sisältänyt työura ja sen myötä perheelliselle tervetullut tasainen rahavirta. Minulla on kuitenkin vahva tuntemus siitä, että uudet asiat tapahtuvat kun on niiden aika. Kuten Mari Koo edellisen juttuni kommentissa kirjoitti, asiat loksahtevat luontevasti paikoilleen, omalla kohdallani näitä juttuja on viime aikoina ollut peräti kolisemalla. Entisen pomon mottoa voisi tähän lainata: ”Sattuma suosii valmistautunutta mieltä”.

Advertisements

Tietoja Ritva Rajander-Juusti

yrittäjä, tutkimusammattilainen, bloggaaja.
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s