Väliaikatietoja elämänmuutoksesta

Syksyn viikot ovat löytäneet oman vaivattoman rytminsä. Alkuviikon päivät teen töitä, kiiruhdan palaverista palaveriin, välillä paperitöitä ja puhelimessa puhumista. Iltaisin kotona teen vain välttämättömät. Keskiviikkoiltana nollaan pääni pilates-tunnilla, venyttelen, hengitän, jännitän lihaksiani, rentoudun… Torstaista on tullut minulle oman itsen, kodin ja asioiden hoitopäivä, jolloin siivotaan, laitetaan ruokaa, käydään kaupassa ja hoidetaan muita asioita, kuten roinan raivaamista. Perjantaina vietämme Nelivuotiaan kanssa pyjamapäivää, nukutaan pitkään, laiskotellaan kotona, leikitään, käydään pyöräilemässä, leikkipuistossa tai pienillä retkillä.  Lauantai ja sunnuntai sujuvat sitten omalla painollaan perheen yhteisissä kuvioissa: mökillä tai kylässä, kavereita tavaten, retkeillen tai laiskotellen, miten milloinkin hyvältä tuntuu.

Kolmesta työpäivästä tulee helposti aika hektisiä, kun kalenteriin pitää sulloa paljon asioita. Palkkaa tulee luonnollisesti aikaisempaa vähemmän, mikä on saanut aikaan joidenkin kulutustottumusten uudelleenarvioinnin.  Mutta muita huonoja puolia tästä järjestelystä onkin sitten vaikea keksiä.

Näinä muutamina viikkoina olen saanut paljon lisää elämänlaatua tämän työpäivien vähentämisen takia. Aikaa löytyy nyt helpommin pysähtymiseen, legoilla rakenteluun (olen haka tekemään erilaisia kuormureita!) ja oman kunnon hoitamiseen, samoin kuin lukemiseen ja netissä roikkumiseenkin. Pinna on pidempi, ja kiireisinäkin päivinä voi aikaisempaa helpommin palauttaa mieleen sen, että kannattaa hengittää syvään ja keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Olen myös  tutustunut aikaisempaa enemmän lähiympäristöni ihmisiin, päiväkotikavereiden vanhempiin ja satunnaisiin juttukavereihin, ihan sen vuoksi että nyt ei aina tarvitse hoppuilla laput silmillä koko ajan, vaan on enemmän aikaa pysähtyä ja itsekin jutella ihmisille. Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä: tiedän nyt aikaisempaa paremmin mitä Elämäni Miehen ja Nelivuotiaan ajatuksissa liikkuu, sillä heidänkin kohdallaan on enemmän hetkiä pysähtyä ja jutella ja kuunnella.

Onkohan minulla kohtalotovereita? Olisi mielenkiintoista kuulla muidenkin kokemuksia vastaavassa tilanteessa.

Advertisements

Tietoja Ritva Rajander-Juusti

yrittäjä, tutkimusammattilainen, bloggaaja.
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s