Slow life

Muistattehan slow food-liikkeen, joka syntyi Italiassa vastaiskuna kaikkialle tunkeutuvalle pikaruokakulttuurille? Sittemmin on syntynyt myös hitaita kaupunkeja, Cittaslow, joissa halutaan säilyttää omanlaisensa ilmapiiri ja palvelutarjonta, eikä suosia vain isojen ketjujen franchising-periaatteella toimivia etäpesäkkeitä. Tämänhän huomaa meilläkin: keskustat kaikissa pienehköissä kaupungeissa näyttävät uuvuttavan samanlaisilta, liikkeet tuttuakin tutummilta ruotsalaisketjujen kopioilta ja ainoa paikallisväri löytyy usein torikahvilasta. Cittaslow on levinnyt etenkin Italiassa, mutta nyttemmin näitä kaupunkeja löytyy myös Englannista, Espanjasta ja jopa Norjasta. Suomessa ei tietääkseni tälläisia vielä ole.

Kulttuuriimme on syntymässä hitausliike, slow movement, jossa yhä enemmän korostetaan kiireen tahdin hidastamista, ajankäytön kontrolloimista itse ja kiireettömiä, aitoja nautintoja yhdessä muiden kanssa. Liike korostaa kuitenkin aktiivista tekemistä ja omia valintoja ajan käytön suhteen, eikä pelkästään lorvailua.

Tässä 24/7-maailmassa tervetullut ilmiö.  Ilmoittaudun kannattajaksi, vaikka tunnustan että slow foodista tuleekin heti mieleen neljän ruokalajin illalliset hitaasti nautittuna, ja ihan heti ei taida meidän perheen ilta-aikataulusta sellaisiin löytyä aikaa. Saavat Elämäni Mies ja Poika edelleen arkisin tyytyä yhteen tai kahteen ruokalajiin. Sen yritämme pitää tasona, että joka päivä syödään yhdessä ja keskustellaan päivän asioita pöydän ääressä. Oikeastihan slow food -liikkeessä taitaa kyllä enemmän olla kysymys luomu- ja lähiruoan suosimisesta kuin pitkistä illallisista. Näitä  kyllä voisi suosia omassa pöydässä selvästi nykyistä enemmän.

Ehkä voisin seuraavaksi miettiä, onko omat ruokaostokset pakko hoitaa sunnuntaisin vai voisiko viikossa olla yksi kaupallisuudesta vapaa päivä, lepopäivä. Hieman ristiriitaisesti pidän kuitenkin periaatteessa sunnuntaiaukioloa kaupoilta hyvänä palveluna.

P.s. Suomen kieli tuntuu kankeasti kääntyvän tähänkin aihepiiriin: onkohan slow life hidasta, verkkaista, kiireetöntä vai hoputonta elämää?

Advertisements

Tietoja Ritva Rajander-Juusti

yrittäjä, tutkimusammattilainen, bloggaaja.
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s