Vähemmän työtä, enemmän elämää

Viime päivät olen lueskellut paljon amerikkalaisia nettisivuja Voluntarily Simplicity –liikkeen tiimoilta. Englannissa samaa ilmiötä kuvataan usein downshiftingiksi, vaihtamiseksi pienemmälle vaihteelle. Sivuilta on löytynyt paljon kokemuksia ja tietoa, ilmeisesti maailmalla on saatavissa paljonkin esimerkiksi kirjallisuutta asia tiimoilta. Teemat sivuilla vaihtelevat: osa korostaa ajan merkitystä (Take back your time), osa yksinkertaisemman elämän eväitä jotta voisi hypätä pois stressaavasta 9-to-5 elämänmenosta. Melkoinen ristiriita amerikkalaisen unelman maassa, jossa kaikkea pitää olla ja paljon.

Mitenkähän Suomessa; miten helposti tällaisista asioista kirjoittava kategorisoidaan erilaisiin karsinoihin. Jos itseäni mietin niin ajatuksia tähän olen saanut hyvinkin monelta suunnalta: luonnonsuojelusta, vihreiltä, martoilta (olen salaa mielessäni wannabe-martta…), hyväntekeväisyysjärjestöiltä, kirkolta, viisaan rahankäytön puolestapuhujilta. Uskoakseni minunkaltaisiani ihmisiä on aina ollut, he eivät vain niin pidä itsestään ääntä.

Hyvin laaja kuvahan tästä minun seuraavien vuosien unelmastani on muodostumassa. Seuraavassa joitain itse mietittyjä askelmerkkejä tulevaisuuteen, joita ajattelin pohdiskella ja tutkiskella ja joita tässä blogissa raportoin.

Tavoitteeni on ”vähemmän työtä, enemmän elämää”. Enemmällä elämällä tarkoitan lisää aikaa itselleni, perheelleeni, harrastuksiin, kunnon ylläpitämiseen, lukemiseen ja asioista selvää ottamiseen sekä myös henkisiin pohdiskeluihin. Haaveissa on että jotakin voisi tehdä muidenkin hyväksi, joku vapaaehtoinen auttamisen muoto voisi olla sopiva. Vähemmän työtä tarkoittaa minulle vähemmän stressaavaa, vähemmän uuvuttavaa tapaa tehdä työtä: nykyistä työtä lyhyemmän aikaa, kukaties nykyisen tyyppistä työtä yksityisyrittäjänä, ihan uudenlaista kevyempää ja vähemmän aikaa vievää työtä toisen palkkalistoilla tai yrittäjänä…

Advertisements

Tietoja Ritva Rajander-Juusti

yrittäjä, tutkimusammattilainen, bloggaaja.
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s