Ostolakko, kolmas viikko

Kuvitelkaa Elämäni Miehen vinkeää ilmettä, kun hän muistutti minulle että joudun kaikille teille raportoimaan rehellisesti siitä kassillisesta tavaraa, jonka kannoin kotiin kosmetiikkaketju Even konkurssiloppuunmyynnistä perjantaina. Ja vaikka kuinka puolustelisin, että on järkevää ostaa paljon käyttämiään perustuotteita -40 % alennuksella, niin tuli siinä sivussa hankittua yhtä ja toista hieman vähemmän tarpeellistakin, mutta yhtä kaikki kaunista ja mieltä piristävää, kuten yksi vaate ja koru ja meikkejä. Mutta se täytyy laskea satsaamiseksi omaan hyvinvointiin, eikä tuhlaukseksi, eikö vain siskot?

Mitä tähän ostolakkoon tuli, niin tämähän meni kohdallani ihan plörinäksi. Tahdonvoimani on ollut kateissa, uskottavuuteni luultavasti kärsii suuren kolauksen, kaappini vain täyttyvät täyttymistään ja omatuntoni kalvaa. Onneksi sitouduin mukaan vain kuukaudeksi, eli viimeinen raportti tästä lakosta taas viikon päästä, sen jälkeen ryhdyn lakkoon ostolakosta :)

Olisi kiva kuulla myös miten teillä muilla on mennyt? Kristiina? Muut lakkoilijat?

Tietoja Ritva Rajander-Juusti

yrittäjä, tutkimusammattilainen, bloggaaja.
This entry was posted in Uncategorized and tagged . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s